Tiedättekö sen tunteen, kun joku kysyy kuulumisia ja vastaat epämääräisesti että eipä ihmeempiä, ei mulle mitään uutta kuulu.
Musta tuntuu aika usein siltä. Että ei oo mitään sellaista, mikä ylittäisi uutiskynnyksen (tai tässä tapauksessa postauskynnyksen). Vaikka oikeasti tätähän se elämä on suurimman osan ajasta. Ihan tavallista arkea. Sitä, mikä usein jää lomakuvien ja hienojen saavutusten alle.
Oon hillonnut tätä postausta ihan tarpeeksi kauan luonnoksissa, niin että julkaistaanpa se nyt ennen kuin on lumi maassa. Tekstin tuottaminen pienen (tahattoman) blogitauon oli taas ihan mahdottoman vaikeaa, mutta kuvat kertokoot kesästäni.
🌼
Jos katsotte oikein tarkkaan, saatatte bongata kuvasta Saarelan kamelin.
🌼
Onko Arnoldsin kinuskidonitsin voittanutta? Ei kuulkaa ole minusta.
🌼
Hietasaaren lampaat. <3
🌼
Söin tänä kesänä ihan ennätysmäärän jäätelöä. Kuvan korvapuustijätski oli pettymys. Tiedättekö kun on asioita, jotka on vaan hyvä pitää erillään.
🌼
Oulu-vinkki: Merimiehenkotimuseo Pikisaaressa! Ihastuttava pieni museo, jossa pääset kuulemaan Oulun merihistoriasta ja Pikisaaren kaupunginosasta. Museo on auki tälle kesää vielä tämän viikonlopun.
🌼
Ehta italialainen aamupala. Teki jopa tälle herkkuperseelle tiukkaa popsia croissanttia hillolla ja vaniljakreemillä heti aamusta. ✨
🌼
Tunnelmia Serbian pääkaupungista voit lukea täältä. Haaveilen jo paluusta.
🌼
Iloinen matkalainen Budapestissä.
🌼
Kesän seikkailut yksien kansien väliin. Ensimmäisen skräppikirjan tyhjät sivut alkavat käydä vähiin. <3
🌼
Kuvan räpyläjalkaiset kaakattajat ovat syy siihen, että minutkin saattaa joskus löytää Sankivaarasta.
🌼
Kirppistelin tänä kesänä paljon (ja tein vähintään yhtä paljon hutiostoksia). Marskinpuiston lauantaikirppis järjestetään tälle kesää vielä parina lauantaina.
🌼
Taas yksi kiva Oulu-vinkki: Cafe Krypta. Kesäkahvila sulkeutui harmittavasti jo elokuun alussa, mutta ehdittiin kerran käydä kahvittelemassa ja nauttimassa Vanhan pappilan ihanasta miljööstä. Omenapiirakka vaniljakastikkeella oli herkullista ja pulla täydellisen pehmeää. <3
🌼
Käytiin testaamassa Fuchkan fuchkat ja meni heittämällä jatkoon! Jos bangladeshilainen safka kiinnostaa, kannattaa ottaa ravintola testiin.
🌼
Siis tämän nostalgisemmaksi ei kesätekeminen enää mene: käytiin Kalajoen Jukuparkissa. Kesän odotetuin päivä lapsena oli aina visiitti Jukujukumaassa. <3 Olin ja oon edelleen sen verran arkajalka, etten uskaltanut puoliinkaan vesiliukumäistä, haha.
🌼
Perinteinen päiväretki Hailuotoon. Merivesi oli suloisen lämmintä ja viihdyttiin uimassa pitkään.
🌼
Meikäläisen naama oli tuttu näky jätskiautolla – käytiin siellä tänä kesänä varmaan neljästi.
🌼
Asuntomessut eivät hirveästi sisustusinspiraatiota tarjonneet, mutta lipun suolaisesta hinnasta huolimatta oli hauska käydä arvostelemassa muiden koteja.
🌼
Tiedättekö kun ette oo hattuihmisiä, mutta päätät joku päivä vitsillä laittaa lippiksen päähän ja susta tuntuu että susta näkyy kilometrien päähän, ettet oikeasti koskaan käytä mitään lätsää? Mulla oli sama fiilis, kun tilasin elämäni ensimmäisen kahvin.
🌼
No ne mansikat jäi taas ostamatta, mutta mustikkaa ollaan käyty poimimassa jo monta kertaa!
🌼
Jäätelöä ja juustoa – meidän versio taiteiden yöstä.
🌼
Hapsulatva ja sotkuinen eteinen. Jos jotain hyvää säiden viilenemisessä niin ainakin se, että pystyy taas käydä leikkaamassa otsatukan!
🌼
Loppukesän auringonlaskut. <3
--
Nyt kun katson näitä kuvia kesästä, täytyy todeta, että mulla oli aika ihana kesä (miks tää lause kuulostaa ihan chatgpt:ltä XD). Alkukesän ulkomaanmatkaa lukuun ottamatta oon ollut pääasiassa Oulussa, mikä on ollut tosi mukavaa. Oon silleen aika hyvin oululaistunut, että valitan melko monesti kun täällä ei oo mitään tekemistä ja kaikki on väärin tai huonosti, mutta tämä Oulu-kesä tarjoili kyllä parastaan enkä oikeastaan edes kaivannut muualle.
Kesäkuu oli jo pitkällä ennen kuin tajusin, etten tehnyt perinteistä summer bucket listiä. No, ei se haittaa, en ois kuitenkaan sitä tatskaa ottanut. Vieläkään.
<3 Heli

































Kahvista ei kokemattomuus maistunut <3
VastaaPoista