Hampaaton ja tilapäisasunnoton

Tää fennisti elää kutkuttavia aikoja, sillä tänä syksynä starttasi mun (oletettavasti) viimeinen opiskeluvuosi, josta puolet menee vielä vaihdossa Puolassa. Seuraavat kuukaudet tulevat olemaan valittamista, elämän romantisointia ja kaikkea siltä väliltä, sillä – hyvät naiset ja herrat – tämä on Sinne ja takaisin goes vaihtoon! Pistäpä seuraten, mikäli elämä ulkomailla kiinnostaa. 

Mulle oli lukiossa aina selvää, että jos joskus pääsen johonkin korkeakouluun, lähden vaihtoon. Kun syksyllä 2020 aloitin suomen kielen opinnot Turun yliopistossa, olin touhuamassa vaihtoon hakemista jo seuraavana keväänä. Haaveilin ukrainan ja venäjän opinnoista Kiovan kansallisessa kielitieteellisessä yliopistossa, jonne en lopulta koskaan saanut haettua. Homma tyssäsi ensimmäisellä kerralla siihen, ettei mulla ollut varaa alkaa käännättää kaiken maailman dokumentteja ukrainaksi (pelokkaana ja muuten suhteellisen vakavaraisena fuksina en vielä ollut aukaissut opintolainahanoja). Päätin kerryttää vuoden vaihtokassaa ja palata asiaan seuraavana keväänä. Harmi, että keväällä 2022 Ukrainaan lähteminen ei enää tullut kysymykseen.

Kun sota ja toisaalta vielä myös korona riehuivat, vaihtohaaveet menivät pitkäksi aikaa jäihin. Mun ykkösmaat Venäjä ja Ukraina olivat pois laskuista, opinnot (ja mielenterveys) levällään eikä vaihtoon lähteminen enää houkutellut suoraan sanottuna yhtään. Olin jo haudannut haaveen lähteä enää minnekään tämän tutkinnon aikana, kunnes keväällä 2024 tein lyhyen opetusharjoittelun Latviassa. Vaikka opettaminen ei ollut mun juttu, uusi arki vieraassa maassa oli kaivattu muistutus siitä, mistä olin aina haaveillut. 

Ja tässä sitä kaikkien näiden vuosien jälkeen ollaan: vaihdon kynnyksellä. 

Ensi viikolla (!!!) pakkaan laukut ja hyppään koneeseen kohti Puolaa. Mun olisi tarkoitus opiskella pääasiassa venäjää Łódźin yliopistossa aina ensi kevääseen, mutta mua vähän jännittää, että a) toteutuvatko kurssit ja b) riittääkö mun kielitaito. Lisäksi en tiedä yhtään, alkavatko kaikki kurssit samaan aikaan ja menevätkö ne päällekkäin (Puolassa ei ilmeisesti oo samanlaisia periodeja kuin mihin ollaan suomalaisessa korkeakoulumaailmassa totuttu). Sain viime viikolla vihdoin tunnukset yliopiston järjestelmiin, mutta kurssien ja aikataulujen etsiminen on ollut vähän pulmallista. Ainakin sain tuliterällä sähköpostiosoitteellani selvitettyä, tarvitseeko kursseille vielä erikseen ilmoittautua ja sain vastaukseksi, että tiedekunta hoitaa sen meidän puolesta. Jes, ainakin yksi huoli vähemmän!

Vaikka lähtö häämöttää jo ensi viikolla, en oo vielä löytänyt asuntoa. Se vähän jännittää, asunto kun on aika oleellinen asia, mutta oon luottavaisin mielin sen suhteen, että jostain vielä tärppää (positive vibes only). Soittelen ensi viikolla yhdestä yksiöstä, kun asunnon omistaja on paikkakunnalla ja pystyy mulle kämppää videopuhelun välityksellä näyttämään. Muut potentiaaliset vuokranantajat ovat tässä viikon sisään yksitellen karisseet pois, ja on kyllä tullut selväksi, ettei porukka hirveän mielellään vuokraa puoleksi vuodeksi. Mikäli tää yksiö ei jostain syystä olekaan kiva tai vuokranantajasta tulee hämyt vibat, alkaa asuntolaelämä houkuttaa.

En oo (vielä) menettänyt yöuniani jännityksen takia tai ollut mielestäni muutenkaan mitenkään paniikin kourissa, vaikka näin taas pitkästä aikaa sitä unta, missä hampaat tippuu. Vaikka asunto- ja opiskelukuviot ovat vielä vähän auki, fiilikset lähdön kynnyksellä ovat muuten oikein hyvät ja odottavat. Tietysti jännittää, millaisia ihmisiä siellä on, tutustunko kehenkään, osaanko puhua englantia, millainen yliopisto on ja löydänkö ensimmäisenä päivänä paikalle. Jännittää puhua englantia ja jännittää, riittääkö venäjän taidot puoliinkaan kursseista, joille oon osallistumassa. Jännittää tai no oikeastaan ahdistaa, täytyykö pitää esitelmiä luokalle tai tehdä hirveästi ryhmätöitä. 

Jännittää myös moni muu uusi ja tuntematon asia, mutta pääasiassa oon kuitenkin innoissani ja siitä yritän pitää kiinni. Niin kauan kun mikään ei mene pieleen, koetan luottaa siihen, että ehkä kaikki menee ihan hyvin. 

<3 Heli