Brīvības ielalla, Riian vilkkaimmalla kadulla seisoo jos minkälaista rakennusta, joista näyttävimmätkin hukkuvat helposti liikenteen hälinään. Numero 61 sijaitsee Brīvībasin ja Stabun katujen kulmassa. Uudelleen maalattu talo on ulkoa kaunis, ei varsinaisesti mieleenjäävä, vaikka siinä onkin upeat parvekkeet, paljon ikkunoita ja se on väriltään hyvin hempeän liila – väri on niin haalea, etten ole varma, onko se todellisuudessa vain harmaa. Kauniista ulkokuorestaan huolimatta vuonna 1912 rakennetun talon seinien taakse kätkeytyy kuitenkin ruma historia.
Rakennus on Stūra māja, Kulmatalo, joka toimi kylmän sodan aikaan KGB:n päämajana Riiassa.
Kulmatalo on vuodesta 2014 lähtien toiminut museona ja samalla myös muistomerkkinä Neuvostoliiton sortotoimista kärsineille latvialaisille. Talo oli KGB:n (entinen Tšeka) käytössä aina 1940-luvulta 90-luvulle asti, ja se on edelleen siinä kunnossa, mihin se KGB:n sieltä lähdettyä jäi.
Sisäänpääsy KGB:n toiminnasta Latviassa kertovaan näyttelytilaan on ilmainen, mutta suosittelen lämpimästi osallistumaan tunnin mittaiselle opastetulle kierrokselle, jos mielit kuulla enemmän rakennuksen historiasta. Opastetulle kierrokselle osallistuminen on myös ainoa tapa päästä näkemään esimerkiksi kuulusteluhuone, vankisellit ja teloitushuone.
Liput kannattaa ostaa etukäteen netistä, jos haluaa varmistaa paikkansa kierroksella. Meidän onnistui ostaa liput paikan päältä, mutta tällöin maksuna käy ainoastaan käteinen. Opiskelijahintaisella lipulla on hintaa vain 5 euroa, aikuisen lippu kustantaa 15 euroa.
Tuntuu vaikealta yrittää edes kuvitella, miten vain joitain kymmeniä vuosia takaperin samassa rakennuksessa, samoilla käytävillä ja samoissa huoneissa on kidutettu ja tapettu satoja ihmisiä. Vangeista osa ei enää koskaan nähnyt päivänvaloa ja ihan liian moni kohtasi loppunsa noiden seinien sisällä. Meidän oppaamme oli aivan loistava ja hän kertoi hyvinkin yksityiskohtaisesti talon historiasta, käyttötarkoituksesta ja sen tapahtumista. Kaikkea en enää muista, osan haluaisin unohtaa.
Kierros teki vaikutuksen ja veti kyllä hiljaiseksi. Se myös muistutti jälleen kerran siitä, että vaikka Neuvostoliiton kauhut ovat historiaa, ei Venäjän toiminta tänä päivänä Ukrainassa eroa julmuudeltaan mitenkään siitä, mitä latvialaiset joutuivat kestämään viime vuosisadalla.
Luodinjälkiä seinästä laskiessani mietin hiljaa mielessäni, miksei historiasta koskaan opita.
Kommentit
Lähetä kommentti