Neulottu solmupanta

Heissulivei! Halusin tulla esittelemään juuri valmiiksi neulomaani solmupantaa (ja näköjään myös rotan jyrsimää collegeani ja huoltoa kaipaavia kynsiäni), josta tuli aivan i h a n a . Koska Oulussa sataa lunta joka toinen päivä, uskon että tälle tulee vielä hyvin käyttöä tälle kevättä.  Panta neulotaan joka toinen silmukka oikein, joka toinen nurja – ihanan yksinkertaista siis. Ohjeita en jaksa al

Melkein valmis

Sain tällä viikolla palautettua viimeisen kurssin, joka puuttui kandin tutkinnostani. 182 opintopistettä myöhemmin en vieläkään tiedä, mikä musta tulee isona. Mun opintopolku ei ehkä oo ollut kaikkein tyypillisin. Aloitin suomen kielen opinnot Turun yliopistossa syksyllä 2020. Elo fennistifuksina oli koronan kurituksista huolimatta aivan mukavaa, mutta en oikein viihtynyt Turussa. Tosin onko ihmek

Katsaus bucket listiin

Helou! Vaikka oon ollut Suomessa jo pari viikkoa ja katse on jo ensi kuun Berliinin-matkassa, tuun keväällä ja varmasti vielä myöhemminkin julkaisemaan Riika-aiheisia postauksia. Aloitetaan helpoimmalla eli mitä sain raksittua bucket listiltä?  Keskustori Syötiin täällä ihan sairaan hyvät omenatäytteiset lätyt! Täältä kannattaa myös käydä ostamassa halvat tuliaismakeiset.  Kalnciema kvartāls Myy