Kevääseen liittyy aina vähän jotain selittämätöntä haikeutta ja kaipuuta. Ehkä ne on jotain menneiden keväiden haamuja, jotka muistuttavat olemassaolostaan ennen kuin katoavat taas vuodeksi.
Tuuleen haihtuneita ihmissuhteita. Särkyneitä unelmia, joiden sirpaleita en osaa oikein vieläkään kasata uudelleen. Ahdistusta yhteishausta, joka on kuin jokavuotinen muistutus siitä, etten tunne olevani yhtään oikealla alalla. Ja sitten sellaista lohdullista ikävää lapsuuden pääsiäisistä, kun poltettiin kokkoa ja käytiin virpomassa. Onneksi ruohomunia voi ostaa ja vitsoja koristella 26-vuotiaanakin, ja niin aion tehdäkin.
Keväthaikeudesta huolimatta maaliskuun saldo on ollut hyvä.
Pääsin läpi sen älyttömän (vaikean) kielihistorian kurssin ja oon taas kurssin verran lähempänä valmistumista. Jos kandi oli pitkä kuin nälkävuosi, maisteri tuntuu menevän ohi hujauksessa.
Palautin viime viikolla gradun ensimmäisen version. Sain siitä kommentit perjantaina, mutten oo avannut tiedostoa vielä. Ihan vaan, koska haluan viettää viikonlopun levollisin mielin.
Lähden syksyllä vaihtoon!! Pääsin mun ykköstoiveeseen, Puolan Łódźiin. Puolalla on erityinen ja ihan ansaittu paikka mun sydämessä, sillä aloitin kesän 2018 reppureissun Krakovasta, ja matkustin myös aina Ukrainaan sen kautta. Miten mun sydäntä vihloo, etten tällä kertaa voi hypätä bussin kyytiin kohti rakasta Lviviä (joka muuten on Łódźin ystävyyskaupunki <3) mutta vielä tulee sekin päivä. Aion ottaa halvimman bussin, vaikka tiedän, että seistään rajalla taas koko yö.
Oon ollut aika väsynyt viime aikoina ja nyt kun saisi hetken vaan olla ja ottaa loppukevään astetta rennommin, tuntuu mahdottomalta rentoutua. Kroppa on ihan valmis seuraavaan taisteluun. Yritän vakuutella sille, että seuraava taistelu on viherkasvien multien vaihtaminen. Ja huomenna ohjaajan gradukommenttien lukeminen. Mutta se on maanantain murhe se.
<3 Heli
Kommentit
Lähetä kommentti