Kesä kuvina

Ehkä tää kesäkooste katkaisee hiljaisuuden, jota oon pitänyt melkeinpä koko kesän. Jos ei niin palataan asiaan taas viimeistään joulukuussa. Tässä kuitenkin parhaita paloja kesästäni, valitukset työttömyydestä ja työnhausta olen säästänyt ystäville ja poikaystävälle. 


☔️

Skumppaa kaatosateessa. Tätäkö on valmistuminen? (Enemmän sitä skumppaa, kiitos.) 



Reinilän kartanolla haahuilemassa. Tunnelmia kartanosta kirjoittelin tässä postauksessa. 


🎓

Maisteri itte! Ikävä Oulun yliopistoa jo nyt. <3


🇸🇪

Tehtiin kesäkuussa reissu Ruotsin puolelle Luulajaan. Tästä oli (tai no on ehkä edelleen) tarkoitus kirjoittaa oma postauksensa, koska Luulaja yllätti hyvinkin positiivisesti. Ja siis voiko edes olla huono reissu, jos siihen kuuluu hotelliaamupala? (Quality Hotel Luleå oli nimensä veroinen!)


💤

Matkalla Luulajaan pysähdyttiin pikaisesti Haaparannan Ikeassa, ja olin revetä liitoksistani, kun näin nämä pitkään haaveilemani pussilakanat alennuksessa. Nämä samaiset lakanat on tulleet aika monta kertaa somessa vastaan, mutta onhan nää nyt ihanat ja ihan superpirteät. 

Muuta ei Ikeasta lähtenyt mukaan, vaikka yhden sohvan olisin kotiuttanut oikein mielelläni. Koska tilillä ei tällä hetkellä kuljeskele ylimääräistä tonnia, sai sohva jäädä odottelemaan rahakkaampia aikoja. 


🧹

Kesän aikana tuli käytyä useasti Heinätorin puistossa kirppistelemässä. Olin muutaman kerran myymässäkin, mutta saldo ei päätä huimannut, joten keskityin mieluummin ostajan rooliin, heh. Täältä teinkin kivoja löytöjä kesän aikana! 

Toivottavasti kirppis olisi jatkossakin Heinätorin puistossa, koska ainakin itse pidin siitä paljon enemmän kuin Marskinpuistosta.


☀️

Kävin tänä kesänä jotenkin tosi vähän Nallikarissa, mutta edes yksi auringonlasku meren rannalla on pakollinen!



Nää valkoiset pellavahousut olivat ehdottomasti kesän käytetyin vaate! Kahden euron löytö Heinätorin puiston lauantaikirppikseltä. 🌞 Housut olivat kesällä sen verran kovalla käytöllä, että ne kuluivat lopulta haaroista puhki.. Ovat siitä lähtien toimittaneet kotihousujen virkaa yhtä kiitettävästi.


☕️

Kesäkahvilasaldo jäi lopulta aika laihaksi enkä ehtinyt kaikista kahviloista edes postata, mutta Cafe Kryptassa kerettiin myös kesän aikana pyörähtää. Korvapuusti maistui ja tuomiokirkon ympäristö oli kesäkahvilalle sievä, vaikkakin pidin silti ehkä enemmän viimekesäisestä vanhan pappilan miljööstä. 



Lempilenkkimaisemia Karjasillalta. <3


☕️

Hirsikahvila Isteri oli kiva lisä Oulun kesäkahvilatarjontaan. Kuvan pulla oli täydellisen pehmeä, eikä voissa ja sokerissa oltu säästelty. 😌


☀️

Olihan täällä lisää auringonlaskuja Naltsussa!


⛪️

Muina turisteina kotikonnuilla. Tuo postikortti oli niiin hieno!


🍦

Toripolliisin pistaasijäätelö oli kesän lemppari! Hölökkyvän Höllin banaani-suklaapehmis tulee hyvänä kakkosena. 🤤


🌼

Tähtitornin kahvilan köyhät ritarit olivat niin hyviä, että saatettiin illalla paistaa kotona vielä omat ritarit haha.


🌊

Vaikka kesä oli ainakin Oulussa aika viileä ja sateinen, kävin usein uimassa. Varsinkin hiljalleen hämärtyvät illat olivat parasta aikaa pyöräillä biitsille. 



Tää lettikampaus oli tämän kesän hitti. Veikkaan, että tän kesän jälkeen mulla ei kyseistä tyyliä enää näe, heh.


🥞

Perinteinen retki Hailuotoon piti sisällään muun muassa muurikkalättyjä, meressä uimista ja uuden sillan ihmettelyä. Ja kyllä minä muuten ihmettelin!


🥂

Päiväkännit ja Sarkan burgerit toimitteli!


🌲

Onhan nää Keski-Suomen maisemat vähän toista maata kuin Pohjanmaalla.


🦔

Kameran rulla on täynnä kuvia sorsista ja siileistä. 


🍔

Kesä jona löysin Hesen kasviskerroshampparin.


🍓

Tänä kesänä minä sain mansikkaa!!! 


🧶

Villapaita etenee! Aloittelen juuri toista hihaa, eli loppusuora häämöttää. Tänä syksynä pääsen (toivottavasti) pukeutumaan itse tekemääni villapaitaan. ✨

Mikäli helppo villapaitaohje kiinnostelee, tää rknitsin sisko on ollut ensimmäistä villapaitaansa neulovalle täydellinen valinta. <3


🍫

Tää on sun merkki leipoa mutakakkua!


📝

Kokeilin kerran myydä myös torin iltakirppiksellä, ja saldo jäi vähän paremmaksi kuin Heinätorin puistossa. Viihdyn kuitenkin paremmin ostajan saappaissa, joten ensi kesänä jätän myymisen suosiolla muille, kun kauppa käy Vintedin puolella niin paljon paremmin. 😹 


🌊

Käytiin testaamassa Tuiran uimarannalta löytyvä Löylykontti, ja itsepalveluperiaatteella toimiva sauna oli ihan hauska ja näppärä. Lippu maksoi 9 euroa, eli Oulun saunatarjonnan edullisimmasta päästä. 


🧹

Koska työttömänä on ollut aikaa, oon harva se päivä siivonnut meidän kaappeja ja yrittänyt hankkiutua eroon kaikesta turhasta. En tiedä miten, mutta aina sitä vaan löytyy tavaraa myyntiin ja eteenpäin, vaikka miten usein tätä karsimista harrastaisi. Ja mähän harrastan… Ehkä pitäisi vähentää sitä kirppistelyä hehe. 


🫐

Tietysti tän mummon kesään kuului käsitöiden ja ristikoiden lisäksi myös marjastaminen. 


🏠

Parhaita paloja Raahesta löydät täältä.


🍿

Okeiii nää suklaapopparit ei ehkä oo kaikista mediaseksikkäimmät, mutta suosittelen testaamaan! Hoa hoa season alkoi tänä vuonna aikaisin, kun katsoin Twilightit jo elokuussa.  


☀️

Hietasaaressa ei harmittavasti tänä kesänä laiduntanut lampaita, mutta onneksi siellä riittää ihasteltavaa muutenkin. 


🫐

Ehkä maailman parasta mustikkapiirakkaa. Ruskistettu voi toi pohjaan ihan jumalaisen maun! Oon normaalisti enemmän murupiirakan ystävä, mutta tää kermaviiliversio meni ehkä senkin edelle. 

Mustikkapiirakan ohjeen löydät täältä. <3


🍽

Kesäillan kattaus keräsi älyttömästi porukkaa, ja oli ihan virkistävää nähdä Oulun keskustassa pitkästä aikaa eloa.  



Pidennetty viikonloppu Lapissa oli aika kiva päätös kesälle. Ja siis noi mustikat oli VALTAVIA??  


🌻

Vaikka tuntui, että kesä menee töistä (tai paremminkin niiden puutteesta) surkutellessa ja stressatessa, oli se loppujen lopuksi täynnä myös kaikkea kivaa. Ei siis hullumpi kesä laisinkaan.


<3 Heli

Kommentit

Lähetä kommentti

  1. Nuo pussilakanat, olen kateudesta soikeena ku on kans ollu ostoslistalla samat :-O XD kiva kesäinen postaus! Pidä lippu korkealla, syysterkuin markku

    VastaaPoista