Hei vaan pitkästä aikaa
Kirjoittaminen on takunnut ihan hirveästi ja aina kun oon avannut tekstikentän aikomuksenani tulla kirjoittelemaan kuulumisia, oon sulkenut koneen hyvin nopeasti. Oma elämä on tuntunut rehellisesti sanottuna aika ikävystyttävältä, enkä oo oikein jaksanut innostua isommin mistään viime aikoina. Ehkä tää on joku lähestyvä kolmenkympin kriisi (oon 27).
Valmistuin viime kuussa filosofian maisteriksi, mikä tuntuu aika hurjalta ja herättää hyvin ristiriitaisia fiiliksiä. Toisaalta oon helpottunut, että vuosien rupeama on vihdoin ohi ja oon saavuttanut elämässä jotain näin isoa (suurta kuulostaa liian mahtailevalta). Yliopistoon hakeminen ei todellakaan ollut mulle mikään itsestäänselvyys, mutta oon iloinen, että se 21-vuotias Heli uskalsi hakea ja ottaa paikan vastaan, kun sitä Turun yliopistosta tarjottiin. Vuodet kuljettivat myöhemmin Ouluun ja vaikka minne muualle, mutta tän tutkinnon rajoissa on ollut tilaa etsiä ja kokeilla. Siitä oon hurjan kiitollinen.
Vaikka maisterin paperien saaminen tuntuu hienolta saavutukselta, liittyy valmistumiseen myös alakuloa. Työllisyystilanne on aivan kammottava, ja töiden hakeminen tuntuu rehellisesti sanottuna yhdentekevältä, kun ei pääse edes haastatteluun. Kyllähän mä tiesin, ettei humanisteja varsinaisesti revitä työelämään, mutta tällaista tilannetta en olisi osannut kuvitellakaan. Toisaalta koronafuksista lama-ajan maisteriksi tuntuu jotenkin luonnolliselta jatkumolta.
Vaikka lista ahdistusta aiheuttavista asioista on pitkä ja kasvava, on kevääseen ja alkaneeseen kesään mahtunut onneksi kivojakin asioita. Ja aina niinä päivinä, kun on vähän toiveikkaampi olo, uskallan haaveilla.
<3 Heli
(filosofian maisteri!)
Kommentit
Lähetä kommentti